Julkaistu Jätä kommentti

Kudotut tuotemerkit omalla tekstillä

Viimeinen silaus mihin tahansa itse tehtyyn tuotteeseen on oman logon tai brändinimen esiin tuominen. Tekstiilituotteissa yksi suosituimmista tavoista on erilaiset kudotut tuotemerkit. Me Kaletella päädyimme myös tähän ratkaisuun kookkaampien tuotteidemme kohdalla. Toinen suosittu tapa on painetut kangasmerkit mutta tulimme siihen tulokseen että kudottu merkki näyttää arvokkaammalta.

Tarjolla on muutamia kotimaisia vaihtoehtoja mutta varsinkin aloittelevalle yritykselle, kustannukset ovat se tärkein valintaperuste. Tästä syystä kilpailutimme nopean karsinnan jälkeen muutamia eri yrityksiä eri maista. Prosessi on aikaavievä ja saattaa olla hieman haastavakin ilman aiempaa kokemusta. Päätimmekin kirjoittaa kokemuksesta oppaan joka toivottavasti helpottaa lukijan tilausprosessia ja säästää samalla muutaman euron. Tätä samaa tilausopasta voi tetenkin soveltaa myös painettuihin merkkeihin.

Merkin suunnittelu

Ennen tarjouspyyntöä, valmiina olisi hyvä olla ainakin merkkiin tuleva logo/teksti sekä värit (tai värikoodit). Jos käytössä on jokin kuvankäsittelyohjelma niin valmis luonnos tuotemerkistä mittoineen on kaikkein paras vaihtoehto. Ohessa piirros jolla me lähdimme tarjouksia kysymään.

Lähes kaikki kilpailuttamamme yritykset tarjoavat myös suunnittelupalvelua, joten tilaus onnistuu ilman luonnostakin. Suunnittelupalvelun käytöstä tosin voi joutua maksamaan lisämaksun.

Merkkityypin ja valmistusmenetelmän valinta

Kun merkin ulkonäkö on päätetty, tulisi vielä tehdä muutama laatuun ja kiinnitystapaan vaikuttava valinta.

Valmistusmenetelmät

Kudottuja merkkejä valmistetaan yleensä kolmella eri tavalla.

  • Damask/Jacquard on on kaikkein yleisin kudottu merkki. Damask-merkit kudotaan polyesterilangasta ja värivaihtoehtoja on lähes loputtomasti. Damask-merkkien hinta/laatu suhde on erinomainen sillä teknikka mahdollistaa erittäin tarkkojenkin yksityiskohtien erottumisen. Damask-merkit ovat pehmeitä, helposti taipuvia ja niiden pinta on puolikiiltävä.
  • Satiini merkit ovat erittäin kiiltäviä ja pehmeitä. Miinuksena Damask-merkkeihin verrattuna on yleensä hieman korkeampi hinta, hieman huonommat yksityiskohdat ja rajoitettu värivalikoima. Loistava valinta vaatteen tuotemerkiksi
  • Taffeta on hieman vanhempi valmistusmenetelmä ja se on usein myös kaikkein edullisin vaihtoehto. Taffeta-merkit ovat pehmeitä, kestäviä ja mattapintaisia. Suurin ero Damask-merkkeihin on kudonnan tarkkuus. Taffeta-tekniikalla pienimmät yksityiskohdat häviävät. Jos logosi tai tekstisi ei ole kovin yksityiskohtainen niin valitsemalla Taffeta-tekniikan, saatat säästää muutaman euron.

Merkkityyppi ja kiinnitystapa

Kudottuja merkkejä on useaa eri mallia ja kokoa mutta käytännössä valinta perustuu siihen miten haluat kiinnittää merkin tuotteeseesi. Kaleten tilaama merkki on ns. keskitaite- tai kirjataitemerkki (center fold / book fold) ja se kiinnitetään tuotteeseen taittamalla merkki keskeltä kahtia ja ompelemalla avoin reuna tuotteen sauman sisään. Tarvitsimme merkin pääasiassa tilaustyöpehmusteisiimme ja laukkuihin joten saumaan ommeltava merkki tuntui parhaalta ratkaisulta.

  • Mitterfold on sivuista vinoon käännetty suorakulmainen merkki, jonka päät taitetaan 45-asteen kulmassa ylöspäin. Päät ommellaan tuotteen sauman sisään. Soveltuu logomerkiksi esim. paidan kauluksen sisäpuolelle.
  • Center fold / book fold on nimensä mukaisesti vain keskeltä taitettu merkki jonka avoimet päät ommellaan tuotteen saumaan. Mahdollistaa logon tai tekstin lisäämisen taitoksen molemmille puolille.
  • End fold on pystysuunnista tai sivuista käännetty merkki ja se on suosituin valinta vaatteiden logo tai kokomerkiksi. Merkin päät taitetaan merkin alle ja yleensä ommellaan vain taitetuista päistä kiinni.
  • Manhattan fold sildi puhul on tegemist kesk- ja külgvolditava kombinatsiooniga. Võrreldes ainult keskelt volditud märgiga on selle eeliseks see, et seda võib näiteks õmmelda ka toodete sirge ääre ümber, näiteks teki ääre, pluusi allääre või varruka ääre ümber.
  • Straight cut on suoraan leikattu merkki ilman mitään taitoksia. Se ommellaan yleensä joka sivulta, kankaan päälle.

Tarjouspyyntö ja näytekappaleet

Nyt olemme valmiit tarjouskierrokselle. Tarjouksia kysyessä kannattaa vielä ottaa huomioon että useimmilla valmistajilla on minimitilausmäärä jonka alle tarjousta on turha edes kysyä. Kysyimme alunperin tarjousta 300 kappaleelle mutta kävi nopeasti selväksi että tämä oli alle useimpien valmistajien minimimäärän tai sitten kappalehinta nousi huomattavasti korkeammaksi kuin suurempaa erää tilatessa. Paras esimerkki tästä on yhden valmistajan tarjous jossa 300 ja 1000 kappaleen hintaero oli yhden euron! Voit tietenkin kysyä tarjousta pienemmälle määrälle mutta tällöin kappalehinta jää melkein varmasti korkeammaksi.

Tarjouspyyntö kannattaa lähettää mahdollisimman monelle valmistajalle jotta saat kattavan kuvan hintatasosta. Kalete lähetti tarjouspyynnön 38x35mm kokoisesta Damask-merkistä yhteensä viidelle eri valmistajalle. Tässä saamamme tarjoukset. Näytekappaleista maksettavan hinnan saa 3Exterin tapauksessa takaisin jos päätät näytteet saatuasi tilata suuremman määrän. Hinnat ovat nettohintoja.

 3exter (Ruotsi)Berliner textil
etiketten (Saksa)
Epus (Puola)JBT Industry (Kiina)Scala (Puola)
300kpl101€ (0,34€/kpl)222€ (0,74€/kpl)118€ (0,39€/kpl)39€ (0,13€/kpl)
1000kpl193€ (0,19€/kpl)300€ (0,30€/kpl)84€ (0,08€/kpl)160€ (0,16€/kpl)40€ (0,04€/kpl)
Näytehinta16,67€0€19€0€14€
Toimitus15,50€26,90€17€0€18€
1000kpl yhteensä208,50€326,90€120€160€72€

Kuten taulukosta voi todeta, hintaerot ovat valtavia. Emme tietenkään voi ilman näytteitä tietää onko hintaeron takana myös suuria laadullisia eroja.

Kaleten tilaus lähti lopulta Puolalaiselle Scala:lle joka edullisen hinnan lisäksi vaikutti asiantuntevalta ja luotettavalta yritykseltä.

Tilaaminen ja toimitus

Tilaaminen ja kaikki kommunikointi Scala:n kanssa tapahtui sähköpostitse, englannin kielellä. Koko prosessiin, eli tarjouspyynnön lähettämisestä, tuotteiden vastaanottamiseen meni yhteensä tasan kuukausi. Saimme nopeutettua tilausta pyytämällä näytekappaleesta vain valokuvia, fyysisen näytteen lähettämisen sijaan.

Keskusteluissa valmistajan kanssa ilmeni yksi pieni ongelma, tuotemerkin värien valinta. Valmistajan valikoimasta ei löytynyt täysin logomme virallisia värejä vastaavia mutta päädyimme lopulta valitsemaan valmistajan suosittelemat langat, jotka olivat riittävän lähellä oikeaa väriä. Tuotemerkkivalmistajat käyttävät yleensä Pantonen värikarttoja.

Ensimmäisen näytekappaleen näkemisen jälkeen teimme vielä yhden muutoksen jossa selkeytettiin e-kirjainta. Toiseen näytteeseen olimme tyytyväisiä ja vahvistimme tilauksen.

Koko 1000kpl tuotemerkkitilaus maksoi postikuluineen ja näytekappaleineen yhteensä 72 euroa. Joukossa oli muutama virheellinen merkki sekä muutama merkki joka ei ollut täysin keskeltä taitettu (logo asettui näissä liian lähelle taitosta). Emme tosin laskeneet merkkien tarkkaa määrää joten voi olla että virheelliset merkit oli kompensoitu ylimääräisillä. Hintaan nähden olemme kuitenkin erittäin tyytyväisiä lopputulokseen ja voimme suositella Scala:n palvelua.